lauantai 27. maaliskuuta 2010

Requiem

»Sananvapaus ei pelkästään kata sellaisia tietoja ja ajatuksia, jotka otetaan myötämielisesti vastaan, joita pidetään vaarattomina tai joihin suhtaudutaan välinpitämättömästi. Sananvapaus kattaa myös sellaiset viestit, jotka loukkaavat, järkyttävät tai häiritsevät valtiota tai jotain sen väestön osaa. Tätä vaativat tuomioistuimen mukaan moniarvoisuus, suvaitsevaisuus ja avarakatseisuus, joita ilman ei ole kansanvaltaista yhteiskuntaa.»

- Euroopan ihmisoikeussopimus
(Handyside 7.12.1976 A 24 ja Grigoriades v. Kreikka 25.11.1997)

Alkuperäinen blogini on poistettu, koska sitä käytettiin levittämään väärää tietoa minusta henkilönä ja virkamiehenä sekä lietsomaan hysteriaa, josta viime kädessä kärsivät viattomat lapset. Tapahtunut selvitetään ja teon takana olevat tullaan saattamaan vastuuseen.

Eri aiheiden joukossa mm. satanistista filosofiaa käsitelleet tekstini ovat voineet "loukata" tai "järkyttää" kahdenlaisia ihmisiä:

1) niitä, jotka omaavat korkeintaan pinnallista tietoa esim. satanismista ja ovat enemmän kiinnostuneita ja ennenkaikkea halukkaita käyttämään tätä vaaralliselta kuulostavaa termiä syyttämisen välineenä kuin selvittämään mistä on oikeasti kysymys.

2) niitä, joille henkimaailma on todellinen ja jotka elävästi uskovat esimerkiksi Raamatun sanaan, mutta eivät ymmärrä oman uskonnollisen termistönsä voivan merkitä hyvin erilaisia asioita toisin ajatteleville.

Molempia ryhmiä yhdistää kyvyttömyys (tai haluttomuus) ymmärtää tekstien, saati niissä käsiteltyjen ideologioiden, perimmäistä tarkoitusta tai sanomaa. Tältä pohjalta molempien ryhmien edustajien on helppoa kuvitella minun henkilökohtaiseksi katsomuksekseni juuri sellainen ideologia, jonka he vajailla tiedoillaan tai vihamielisellä mielikuvituksellaan saavat omassa mielessään kyhättyä.

Tällä mielikuvitusideologialla, oli se millainen tahansa, ei ole mitään tekemistä oman henkilökohtaisen katsomukseni kanssa.

Kiitokset kaikille, joille tekstini avasivat keskustelunaiheita tai uusia näkökulmia; sääli että keskustelu jouduttiin lopettamaan tietämättömien järjestämän, keskiaikaiseen järkeilyyn pohjaavan noitavainon vuoksi.